top of page
Kauko Launonen
Muttisen kirjan nimi.png

Kauko Launosen elämää Tankavaarassa ja vähän muuallakin.

Muttisen muistelukset kansi.jpg

Muttisen muisteluksia on tarina innokkuudesta, kekseliäisyydestä, sisukkuudesta, yhteistyöstä ja ystävyydestä. Se on tarina puolisoista, jotka jakavat yhteisen innostuksen kohteen ja toimivat saumattomasti tavoitteidensa saavuttamiseksi vaikeissakin olosuhteissa. Se on myös tarina siitä, kuinka kultakuume voi viedä mennessään ja tuoda elämään monenlaista rikkautta, josta ei osannut kuvitellakaan – eikä se ole aina kultaa.

Tankakullan-miehet.png
INKERI JA KAUKO 1983, kuva Bert Persson

Kauko ja Inkeri Tankavaarassa 1983. Kuva Bert Persson.

Kauko Launonen, alias J. Muttinen, on ollut aina kiinnostunut musiikista, piirtämisestä, kirjoittamisesta, hyvästä ruuasta ja juomasta, matkustelusta ja erilaisista kulkupeleistä. Yhdessä puolisonsa Inkeri Syrjäsen kanssa he innostuivat Lapin kullankaivuunhistoriasta. Vuonna 1974 he perustivat Sodankylän Tankavaaraan Kultamuseon ensimmäisen näyttelyn ja ensimmäiset kullanhuuhdonnan SM-kisat. Kullasta tuli heille elämäntapa, joka synnytti Tankavaaraan upean, Lapin kultahistoriaa esittelevän käyntikohteen, joka houkuttelee edelleen ihmisiä ympäri maailman. Kauko toteutti vuosien varrella myös muita innostuksen aiheita. Niistä syntyi musiikkitapahtumia, sanomalehtiä, ravintoloita, jopa kaivosrautatie sekä lukuisia matkoja maailman eri kolkkiin.

Kiitän kaikkia teitä, jotka olette olleet mukana luomassa Tankavaaraa ja sen henkeä. Ja se tärkein: kiitos Inkerille kannustuksesta ja kärsivällisyydestä. Ilman Sinua tämä kirjakaan ei olisi valmis.

Muttisen-nimmari.png
Muttisen muistelukset kansi

Tilaa Muttisen muisteluksia

 

Launonen Kauko: Muttisen muisteluksia

ISBN 978-952-69590-4-7

Kovakantinen, 295 sivua, ilmest. huhtikuussa 2021

Hinta 29,00 euroa (sis. alv. 10 %)​

bottom of page